Talkoilijaksi ryhmänäyttelyyn 28-29.7.

6.3.2023

RSKK järjestää ensi kesän heinäkuulle (29.7.2023) suurta koiranäyttelytapahtumaa, jonka tapahtumapaikkana on Riihimäen Messupuisto. Odotamme tapahtumaan aiempien vastaavien näyttelyiden perusteella noin 1.500-2.000 koiraa. Näyttelytoimikunta on tehnyt töitä tapahtuman suunnittelussa ja järjestelyissä jo muutaman kuukauden ja nyt on aika ryhtyä keräämään ahkeraa ydinjoukkoa tapahtuman toteuttamiseksi! Meillä on iso yhteinen ponnistus edessä ja kaikki apu otetaan avosylin vastaan!  

Suurin talkoolaisia vaativa yksittäinen kokonaisuus on tapahtumapäivänä pysäköinninohjaus. Suunnitelmissa on jakaa pysäköintialue niin, että autot ohjataan päätieltä kolmeen eri lohkoon, jotta saadaan liikenne sujuvaksi eikä koko alue ruuhkaudu. Joka lohkoon tarvitaan muutama henkilö ohjaamaan autot parkkiin sekä rahastamaan pysäköintimaksuja (enimmäkseen tarkistamaan etukäteismaksujen maksukuitit).  

Talkoolaisia tarvitaan kuitenkin moneen muuhunkin tehtävään viikonlopun aikana. Tarkoitus on pystyttää teltat ja rakentaa kehät näyttelyä edeltävänä päivänä eli perjantaina 28.7. Siihen kaivataan monta reipasta käsiparia. Pe-la väliseksi yöksi tarvitaan yövartiointia vahtimaan aluetta ja tavaroita. Siinä olisi oivallinen tehtävä vaikka parille koirakolle. Lauantaipäivänä tapahtumaan tarvitaan muutamia järjestysmiehiä ja siivouspartioita kiertelemään aluetta sekä rokotustodistusten tarkastajia. Näyttelyn jälkeen seuraa sitten vielä kehien purku ja alueen loppusiivous. Kaikkiin tehtäviin opastetaan ja talkoolaisille tarjotaan maittavat ruuat ja välipalat virvokkeineen. 

Palkitsemme myös jokaisen talkoolaisen yllätyslahjalla ja urakka huipentuu yhteiseen saunailtaan näyttelyn jälkeen syksyllä! Ilmoittaudu siis mukaan iloiseen joukkoomme, tehdään näyttelystä ikimuistoinen! 

 

Puuhaterveisin,  

Näyttelytoimikunta eli 

Eeva Heikkerö 
Kaisa Heikkerö 
Anne Ikonen 
Leena Jokinen 
Johanna Lassinniemi 
Essi Puisto 
Merja Ruutikainen 

Ilmoittautumiset Eevalle ensisijaisesti sähköpostilla: eevaheikkero@gmail.com (jos kysyttävää, niin Eevan puh. 040 540 1961) 

Mainitse viestissä, jos sinulla on joku tehtävä jo mielessäsi.